Comida

Niinku fiksuimmat on ehkä hoksannu, tykkään ruuasta. Espanjassa ollessa on tullu kokkeiltua palijon uusia ruokia, niin perinteisiä menorcalaisia asioita ku aterioita ympäri maailmaaki. Jokkaisen uuen tuttavuuden esittelemiseen menis usiampi päivitys, joten yritän tyytyä vaan oudoimpiin ja parhaisiin kokemuksiin.

Arkiruokaa mun perheessä vois kuvvailla yhella sanalla: uppopaistettu. Öljyä kulluu ihan hirviänä ku kaikki munakoisosta perunoihin ja kalaan uppopaistetaan, ja sitte syyään vielä kylkiäisiksi sipsejä. En ymmärrä miten kaikki perheessä on tällä ruokavaliolla silti rimpuloita!
Suosikki espanjalaisista ruoista on ollu ehkä espanjalainen omeletti. Sen lisäksi on tullu kokkeiltua kala-, kani- ja kanapaellaa, menorcalaisia tomaatteja, ite tehtyjä kananugetteja (aivan sairaan hyviä!), kalmaria ja tyypillistä menorcalaista kalaa jonka nimiä en muista sekä perinteisiä menorcalaisia leivonnaisia pastissetseja.
Ehkä oudoin kokemus oli lehmän kieli. Kotona isäki aina yrittää tyrkyttää hirven kieltä tai sydäntä, eikä ne oo Espanjassa yhtää sen parempia. Periaatteessa maku ei oo paha, mutta ku alkaa ajattelleen, mitä suussa on, ni loppuki ruokahalu katoaa :D Muutenki lihan kanssa on ollu vähän totuttelemista. Kotona aina ostetaan liha valmiiksi pakattuna marketista, mutta täällä mennään lihamestarille ja katotaan, ku se palottellee jäniksen ruhon. Mutta musta on vaan hyvä, että ihmiset ajattellee mistä se filee pöytään on tullu.

Espanjalainen omeletti (http://healthyhungryhappy.com/wp-content/uploads/2011/02/spanish-omelette.jpg).

Niinku arvattua, espanjalainen ruokakulttuuri on erilainen suomalaiseen verrattuna. Ruokapöydässä keskustellaan samalla ku syyään, ja ystäviä kututaan usein kotia ruokailemaan ja vastavuorosesti mennään ite kyläilemään. Hyvä esimerkki on, ku viime viikolla mun työpaikkaohjaaja Toni kuttu mut ja vastaanottovirkailijan Carolin kottiinsa syömään. Sen vaimo oli teheny lounaan, ja mun ja Carolin tehtävänä oli tuua jälkiruoka. Oliko pikkuse hyvvää! :3 Lupauduin myös kokkaamaan suomalaista ruokaa Tonille, sen vaimolle ja niitten ystäville. Pittää vissii opetella leipomaan rieskaa, oisko hyviä ohjeita?

Kalmaria, tomaatteja, perunoita, sieniä ja paprikaa.

Toni! Rakastuin niitten kottiin ihan täysin. Se on pikkukaupungissa Mahonin ulkopuolella, ympärillä vihreitä peltoja. Ne on remontoinu talon melkeen täysin, valkoset kiviseinät on puoli metriä paksuja ja lattiat parkettia.

Niinku aiemmin kertoin, käytiin perheen kanssa syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Mun kokemukset kiinalaiseen rajottu yhteen ateriaan n. 10-vuotiaana, joten oli jännää kokkeilla mm. sushia ensimmäistä kertaa ikinä. Muutenki ateria oli... mielenkiintonen :D Ympärillä kymmeniä ihimisiä, ja kaikki on niinku yhtä suurta perhettä vaikka näkevät toisiaan vaan kerran vuodessa. Samoten ruokia vaihdellaan oudompienki tuttavien kanssa. Mulle tyrkyteltiin erilaisia jälkiruokia, nuudeleita, juomia ja kaikkea, mitä en oo ennen kokkeillu.

Eilen sitte mentiin työporukalla syömään ja kattomaan keikkaa. Yks työkavereista soittaa bassoa bändissä, ni pitihän sitä lähtä kattomaan! Ravintola oli italialainen, ja siellä kokeilin gnoccheja ensimmäistä kertaa. Ruokajuomana oli ilman muuta sangria, koska sekin oli mulle uus tuttavuus. Vähän vaati totuttelua koska en oo mikkää punaviinin ystävä, mutta hyvin lasi sitte tyhjeni ku jääpalat oli laimentanu seosta. Ite keikkaa kattoessa tilasin Malibu con piñan (=Malibu-viinaa ja ananasmehua), koska Toni oli käskeny mun kokkeilla sitä. Hullun makiaa! Keikka oli mahtava, sekotus jazzia ja klassikkorokkia, pehmiää ku mikä. Oisin vaan tarttenu nojatuolin johon upota kuunteleen :)

Vaikka tällä viikolla ilma lämpeni reilusti, on viikonloppu taas kylymin aikoihin. Ens yöksi on luvattu luntaki, eikä! Se on varmaan livahtanu mun mukana matkalaukussa :(

Perjantaina muuten tuli ekkaa kertaa tunne, että en taho lähteä täältä. Istuin töitten jäläkeen Tonin autossa ja kinasteltiin, uhkasin lähtä suoraan lentokentälle ja sitte alakoin oikiasti ajattelleen sitä päivää ku lähen. Tästä paikasta on tullu enemmän ku lomamatka tai työharjottelu, tää on jo niinku toinen koti. Tiiän jo nyt että mulla tullee hirviä ikävä Menorcaa, ja ennen kaikkia sen ihmisiä.

Con amor, Heidi

SK8

En tiiä mikä siinä on että olin missä vaan, ni päädyn aina porukkaan jossa on pelkkiä poikia :D

Perjantai-iltana näin ekkaa kertaa perheen vanhimman lapsen, Julin (20-v) kavereita. Tavattiin ne keskustorilla, ja myönnän että pikkusen jännitti kävellä kohti isoa poikalaumaa. Maria sano, että täälläpäin kaikki tytöt haluaa olla skeittareitten (tyttö)kavereita, joten oon kuulemma tosi onnekas että saan hengailla niitten kans. Enkä ihimettele, pojjaat oli tosi mukavia!

Eilen lauantaina Juli meni taas skeittiparkkiin kavereittensa kanssa, ja kysy mua mukkaan. Oli tosi nätti päivä ja mulla oli kamera mukana, ni pääsin harjottelemaan kuvvaamista! Mun kamera, Nikon D3100, on kierrelly mukana vasta joulusta asti, joten vieläki totuttelen käyttämään sitä ja ylipäätänsä harjottelen kuvien ottamista.

Oli siistiä katella niitte temppuja!

En kestä kuinka raukka tuo lapsi oli :D Yritin vaan olla nauramatta...

Toivon mukkaan opin tuntemaan poikia ja muitaki Julin kavereita enemmän, onha täsä yli kolme kuukautta aikaa! Ilimaki alkaa pikkuhiljaa lämpeneen, ennää ei tarvi ulkona viittä miljoonaa paitaa päällekkäin.

Tännään mennään perheen kans lounaalle kiinalaiseen ravintolaan. Kolme nuorinta lasta on adoptoitu Kiinasta, ja koska Menorcalla on usseita kiinalaisia lapsia ni perheillä on tapana kokoontua kerran vuodessa (yleensä kiinalaisen uudenvuoden tienoilla) illastamaan.

Pakko muuten vielä kertoa yhestä asiasta, joka on yllättäny tosi isosti täällä. Oon tosi koti-ihminen. Asuin siskon ja sen tyttökaverin kans kaks vuotta pois kotoa, enkä ikinä oppinu sanomaan sitä asuntoa muuksi ku kämpäksi. Mun koti on aina ollu Yli-Iissä. Kuitenki ku olin asunu täällä vasta pari päivää, ni sannoin heti tätä taloa kodiksi. En tiiä mikä siinä on, mutta tää on heti tuntunu tosi lämpimältä ja kotosalta paikalta. Ja näköjään tunne on molemminpuolinen, puhuin Caterinan kanssa eilen ja se sano, että oon jo niinku lapsi sille. Jännää miten nopiasti asiat muuttuu!

Con amor, Heidi

P.S. Mikä pettymys, kalija on täällä ihan yhtä pahhaa ku Suomessa.

Story of my life

Täällä ollessa on tullu pakostaki mietittyä, kuka oon ja mihin oon menossa. Ei pelkästään syvällisistä syistä ja itteni vuoksi, vaan koska ihmiset kyssyy. Espanjalaiset haluaa tietää ventovieraittenki elämäntarinan, ja kertoo mielellään itestään pikkuasiatki. Ja hyvä, oon kiinnostunu kuuntelemaan ihmisten tarinoita, mutta sitte ku itellä pitäs tehä sama ni tuloksena on "Öö. Oon Heidi. Oon kotosi Suomesta." Tullee vaivautunu olo ku ei tiiä paljonko voi/haluaa kertoa. Oon aina ollu enemmän tai vähemmän ujo, ja vaikka oonki kehittyny viime vuosina palijon ni en edelleenkää ossaa avautua ihmisille. Miten mää voin kertua omista unelmista ja tunteista ynnä muusta henkilökohtasista juttuista henkilölle, jonka oon tuntenu viikon? En ees kerro kaikkea parhaille kavereillekkaa.

Mutta se kai on suomalaisille tyypillistä. Meillä on oma fyysinen ja henkinen alue, jonne muut ihmiset ei saa tulla. Suomalaiset ei tuhlaa aikaa jutusteluun, ja espanjalaiset ei taas ossaa olla hilijaa. Yks suurimmista syistä jonka takia halusin lähtä maailmalle vaihtoon, oli päästä ulos omasta kuoresta. Oon pitkään ollu sitä mieltä, ettei suomalainen tapa elää oo se ainoa oikea. Nyt pitäs vaan oppia käyttäytyyn niinku menorcalainen.

Joten.

Oon Heidi. Haluan ehkä olla autosuunnittelija isona. Ehkä, koska en oo vielä varma. Haluan hyväpalkkasen työn ja tykkään autoista, palijon. Tykkään siitä miltä ne näyttää, tykkään vauhdista, ja tykkään korjata niitä tiettyyn pisteeseen asti. Suunnittelijan ammatti ois aika täydellinen, mutta en tiiä onko mulla siihen lahjoja. En edelleenkää ymmärrä kaikkea autoista, enkä tiiä onko mulla tarpeeksi ideoita että pärjäisin alalla. Lisäksi tullee muut kysymykset: jotta sais paljon rahaa, pittää olla valmis tekemään paljon työtä, mutta haluaisin myös perheen. Eli miten voi yhdistää työn ja perheen? Tahon olla semmonen pullantuoksuinen äiti joka on kotona ku lapset tullee koulusta ja leipoo niille synttärikakut, mutta toisaalta tahon myös pärjätä töissä, ansaita rahhaa jonka voin käyttää mihin ikinä haluan ja myöhemmin antaa lapsille. Nyt joku sannois, että hahaa, hommaa rikas mies! Mutta ei se niinkää mee. En taho olla vaan toisen elätettävänä. Mulla on omiaki unelmia, jotka tahon saavuttaa. Vielä ku vaan tietäis, mitä ne on.

Con amor, Heidi

Caputxeta vermella

Tämä viikonloppu on ollu yhtä juhlimista! Eilen oli karnevaalit, ja tännään juhlittiin mun synttäreitä (jotka on huomenna).

Olin oottanu karnevaaleja ihan hulluna, enkä kyllä pettyny! Menin perheen 14-v tytön Marian kanssa puoli yheksän aikaan illalla kaupungille, ja ihmisiä oli palijon. Täällä kaikki, jotka haluaa, pukeutuu, niin nuoret ku vanhatki. Toiset vihhaa karnevaaleja, toiset rakastaa. Mulla ei oo ite juhlista kuvia, koska kameraa ei ollu turvallista ottaa mukkaan: ihmisillä on tapana ruiskutella toisia vaahtopulloilla :D Kadut oli täynnä ihmisiä pukkeutuneina leijoniksi, alkuasukkaiksi, haarukoiksi ja veittiksi, prinsessoiksi, koiriksi, lehmiksi, Zorroiksi, merirosvoiksi, LMFAO:n robottimieheksi... Tajuatte varmaan idean! Ite olin siis Punahilkka eli katalaaniksi caputxeta vermella. Oli vähän surrealistinen olo ku yhtäkkiä huomaa olevansa Alcazarissa possun, koalan ja karhun kans, yrittämässä opettaa miten sanotaan 'hyvää yötä' suomeksi.

Eli siis karnevaalit alko torstaina, jolloin koululaiset saa pittää hauskaa koulussa. Niillä on erilaisia tapahtumia ja ne saa mennä naamiaisasut päällä kouluun. Ite pääpäivä on lauantaina, jollon kaduilla kulkee kulkue erilaisia seurueita. Seurueista äänestetään paras, ja palkinnoksi voittaa rahaa. Esim. eilen oli viidakkoauto, hippiauto, Michael Jackson -auto, Singing in the rain -auto... Sen jälkeen porukka hajaantuu, ja meininki alkaa muistuttaan vähän meidän vappua. Alaikäset juopottellee, ja lopulta porukka (niin täys- ku alaikäsetki) kokoontuu läheiseen juhlapaikkaan. Se on normaalisti koriskenttä, mutta välillä siellä järjestetään myös juhlia. Sisällä on DJ, ja kaikki tanssii ja riehuu ja näkkee tuttavia. Kotiuduttiin suht. aikasin, kahen aikaan yöllä, mutta usseimmat oli kuulemma jääny aamuun asti.

Kaupungintalo ennen karnevaaleja!

Mahónin satama.

Aamulla käveltiin Marian kanssa satamassa, ja otin sieltä kuvia. Oli tosi kaunista, sininen meri ja taivas, vihriät palmut ja luksusjahteja. Tännään Caterina oli leiponu mua varten kakun, ja kyllään tuli Caterinan vanhemmat ja sisko perheineen. Pikkunen keittiö oli täynnä katalaania höpiseviä vieraita, ja kaikki on ollu tosi mahtavia mua kohtaan :) Caterinan äiti ei puhu englantia, mutta aina kehhuu mua hirviänä ja antaa poskipusuja ja on tosi vieraanvaranen! Lasten serkut, alle 10-vuotiaat tyttö ja poika oli kans tosi innoissaan, ja tahto että otan niistä kuvia koko ajan. Ja hei, löyty ensimmäinen tyyppi mun lisäksi joka tietää Collie Buddzin: perheen vanhin poika Juli!! Se aiko myös näyttää mulle muita samanlaisia artisteja, joten jee :)

Niillä ei ollu kynttilöissä ykköstä, ni leikittiin että nelonen on ykkönen :D

Huomenna meen Caterinan koululle esittelleen Suomea ja koulua ja itteäni, iiiik!

Con amor, Heidi

Normipäivä

Kolmas päivä Menorcalla! Tuntuu niinku oisin ollu täällä jo ikkuisuuden, ja Skypen kautta kotia puhuessa alkaa suomen kieli takkuilee. Ajattelin kotonaki välillä asioita englanniksi, ja täällä se on vaan vahvistunu.

Ensinnäkin, tää sää ei oo yhtään niinku oon kuvitellu. Ajattelin että täällä on mukavan lämmintä ja aurinkoista, mutta ehei! Yöllä lämpötila putoaa johonki 5 asteeseen, ja koska sisätiloja ei pahemmin lämmitetä, talot on tosi kylmiä. Täällä on myös tosi kova ja kylmä pohjoistuuli - Suomessa tätä sanottais kunnon myrskyksi! Eilen illalla oli ukkonen, ja tännään päivällä sato rakkeita. Toki ku aurinko paistaa ja tuuli tyyntyy, ni ilma on lämpönen :)

Alotin työt siis tiistaina, ja pääsin heti oikeisiin hommiin: irrotettiin Fiat Ulyssesta moottori. Vähän hakoteillä remontin oikian tarkotuksen kanssa, mutta imusarja pittää irrottaa, ja koska ruiskutussuuttimet on kiinni imusarjassa eikä niitä saa helpolla pois ni koko moottori pittää ottaa pihalle. Työ on ollu aika katkonaista, aina yhtäkkiä huomataan ettei oo osia, tai toinen auto tullee sisälle ja pittää alkaa tekkeen sitä. Muuten ihan normaaleja hommia Suomeen verrattuna, huoltoja ja kansiremontteja. Mun työpaikkaohjaaja Toni on asunu 2 vuotta Skotlannissa, ja puhhuu hyvvää englantia. Välillä meinaa silti olla kielimuuri esteenä, ku espanjalaisten aksentti on tosi vahva enkä tiiä/muista kaikkien työkalujen tai osien nimiä englanniksi.

Mutta tässäpä mun normaali päiväaikataulu:

06:50 - Herätys. Aamupalaksi täällä juuaan kahvia tai kaakaota, tai syyään jugurttia tai jottai leivonnaista.
07:30 - Töihin lähtö. Kävelen vähän matkaa tapaamispisteelle ja meen sitte joko autolla tai kävellen loppumatkan yhessä työpaikan vastaanottoapulaisen kanssa. Se haluaa oppia englantia ja minä espanjaa, joten aina on paljon puhuttavvaa :D
08:00 - Työt alkaa. Ku on sopivasti aikaa ni aamulla syyään leipää joka on otettu mukkaan.
13:00 - Ruokatauko, meen takas talolle.
15:30 - Työt alkaa taas.
18:30 - Työt loppuu, takas kottiin :D Syön jottai välipallaa, jos on nälkä. Illalla hengailen enimmäkseen Marian ja Elsan, perheen tyttöjen kans. Kävelytettään koirat ja käyään shoppailemassa yms. Oon myös jonku verran tietokonneella, täytän harjottelupäiväkirjaa ja piän blogia.
21:00 - Näihin aikoihin syyään iltaruoka ja käyään suihkussa.
22:30 - Nukkumaaaan.

Työmatkalta.

Oon tottunu aika hyvin tämmöseen päiväjärjestykseen. Ei se oo ennää olleenkaan niin outo, ku miltä vois tuntua. Huomenna mulla on vappaapäivä, ja perheen äiti Caterina aiko viiä mut lähheiseen kyllään lihamestarin tykö. Niillä on tapana ostaa ihan oikiasti semmosia sianjalkoja, joita näki Serranon perheessä!

Con amor, Heidi

Es mi hora

Ehjänä perillä!

Lento lähti aamulla Oulusta 06:05, eli piti herätä kolmen aikaan kotona. Lentoreitti oli Oulu-Tukholma-Kööpenhamina-Madrid-Mahon, ja perillä olin 20:30 illalla. Olin varannu lennot vertaa.fi –sivustolta, ja keplotellu saahakseni ne mahollisimman halvalla. Varasin erikseen lennot eri lentoyhtiöiltä Oulusta Madridiin ja Madridista Mahoniin, joten jännitti, että meneekö kaikki putkeen. Tulomatkalla takas Suomeen lennän Mahon-Barcelona-Helsinki-Oulu, joten sen pitäs olla vähän suorempi lento. Yhteensä meno-paluu-lennot makso 506€.

Näkymät Madridin lentokentältä. 

Isäntäperhe tuli kentälle vastaan, ja oli heti hallaamassa ja antamassa poskipusuja – meinas vähän suomalaistyttöä ujostuttaa! Kaikilla ainaki näin aluksi englanti on enemmän tai vähemmän tökkivää, mutta hyvin tullaan toimeen. Tänä lauantaina täällä on karnevaalit, ja siellä varmaan nään enemmän nuoria.

Perheen kolome lasta ja koirat!

Tännään Joan, yhteyshenkilö joka kaiken on järkänny, vei mut tutustummaan uuteen työpaikkaan. Se on paikallinen korjaamo, jonka merkkejä on Fiat, Citroën, Peugeot, Alfa Romeo ja Kia. Ehkä tähän mennessä matkan jännittävin ja toisaalta hauskin tilanne oli, ku istuin korjaamopäällikön huoneessa Joanin ja mun työpaikkaohjaajan Tonin kans. Kolome miestä puhua pölöttää ympärillä espanjaa, ja mää istun keskellä ja yritän näyttää ammattimaiselta :D Siihen varmaan saa muutenki tottua, ennen ku ymmärrän ees vähän espanjaa. Ainaki näin alussa teen töitä yhessä Tonin kans, ja myöhemmin katotaan miten jatketaan. Haalarit saan työpaikalta, ja Joanin koulu makso mun turvakengät. Suomessa ku on tottunu siihen, että kaikki pittää hoitaa ite.

Lämmintä päivällä oli parhaillaan 23 astetta, mutta aamut ja yöt on tosi kylmiä. Kuulemma tämä kosteus vielä saa ilman tuntumaan viileämmältä. Säätä vois muuten verrata Suomen alkukessään, puissa ei oo vielä lehtiä mutta aurinko paistaa tosi kuumasti! Viikonloppuna kuulemma kylmenee, joten saa nähä tulleeko kaduttua etten ottanu villasukkia mukkaan… Muuten oon aika lailla jo rakastunu tähän paikkaan. Ajeltiin Joanin kanssa ympäri kaupunkia, ja etenki satamassa oli tosi kaunista. Voin vaan kuvitella millanen tää paikka on vähän myöhemmin, ku kaikki puhkeaa kukkaan ja on lämpimämpää. Äiti, nää tykkäisit tästä!

Eroavaisuuksia Suomeen ja kotia on paljon. Sisätiloissa lattiat on kylmää laattaa, ja kenkiä pidetään koko ajan. Ruokatunnit on töissä sen 2,5 tuntia, jonka aikana mennään kotia syömään (eli työpäivä 8-13 ja 15:30-18:30). Ihmiset ajjaa autoilla niinku reikäpäät, hirviää ylinoppeutta ja äkkijarrutuksia, ja vilkun käyttö (tai sen käyttämättä jättäminen) saa oululaisetki näyttämään malliajajilta.

Välillä on vähän orpo olo, mutta se kai kuuluu asiaan. Onhan Suomessaki työharjottelun ekat päivät ollu aika hirveitä, joten uskon että se tästä helpottaa. Etenki ku oppii tuntemaan kaupunkia ja ihmisiä. Kaikki on tähän mennessä ollu ihan yliystävällisiä, ja itellä on välillä vähän epäkohtelias olo ku käyttydyn ku suomalainen.

Con amor, Heidi

They said damned if I do it, I said damned if I don't

Viimenen päivä Suomessa neljään kuukauteen. Valehtelisin, jos sanosin ettei jännitä. Vaikka oon suunnitellu tätä matkaa jo monta vuotta, unelmoinu kaikesta ja pelänny etten pääse, ni en oo oikiasti osannu hahmottaa juttua. Vasta tällä viikolla tuli ekan kerran semmonen paniikki, että apua. Makasin illalla sängyssä ja mietin, mitä hittoa mää oon tekemässä, oonko mää hullu?

Tosiasiahan on se, ettei tää oo iso juttu. Ihmisiä lähtee ulkomaille koko ajan, mua nuorempia ja kokemattomampia. Mutta on tää silti iso muutos mulle. En oo ikinä ollu perheestä erossa paria viikkoa kauempaa, ja ne on yks mun elämän tärkeimmistä asioista. Miten sitä nyt pärjää, ku kaikki pittää hoitaa ite? Ei voi kysyä äitiltä, että miten toimin näitten pankkiasioiden kans, tai kysellä iskältä lentoasioista. Toki yhteyttä voi pittää Skypen yms. kautta, mutta ei se oo sama asia.

Silti en oo missään välissä ees osannu kuvitella, että luovuttaisin. Ne jotka tuntee mut varmaan on samaa mieltä, että tietyissä asioissa ossaan olla jääräpää. Periksi antaminen unelmoinnissa vaan sen takia, että pikkasen pelottaa, ei vaan oo vaihtoehto. Haluan kokea elämässäni mahollisimman paljon, haluan tavata uusia ihmisiä, haluan oppia itestäni lissää.

Eli tässä sitä nyt ollaan. 10 tunnin päästä oon jo lentokonneessa. Ei paha, ei tunnu missään.

Con amor, Heidi