Pascua

Pääsiäinen eli pascua se on täälläki! Tähän mennessä tosin ihan erilainen, ku mihin Suomessa oon tottunu.

Vuokrattiin kavereitten kanssa villa läheisestä kylästä, Son Bousta. Se on kesälomakohde ja talvisin yleensä autiona, mutta pääsiäisenä nuorilla ympäri saarta on tapana kokoontua sinne juhlimaan. Mietin ennen matkaa palijon, tahdonko oikiasti lähteä. Mää ku oon enemmän kotona viihtyvää tyyppiä, ja viis päivää puolioutojen ihmisten kanssa juhlien ei oo ihan mun makuun. Oon kuitenki jotenki päättäny, että täällä ollessa en saa kieltäytyä lähtemästä mihinkään. Ikinä ei voi tietää, mitä lopulta tapahtuu, ja ainaki kokemusta karttuu! Kerron sitte ens viikolla, miten reissu loppujen lopuksi meni...

Pitkäperjantaina tulin kuitenki takas Mahoniin kattomaan kirkon pääsiäiskulkuetta. Alkuviikosta luulin, että se on torstaina, ja suunnitelmissa oli lähtä Son Bouhun vasta perjantaina. Kävi kuitenki ilmi, että kulkue on perjantaina. Koska en halunnu menettää liian monta päivää villalla, päätin etten jää odottamaan kulkuetta. Parin mutkan kautta sain kuitenki kyyin Mahoniin ja takas Son Bouhun, ja oon tosi ilonen että pääsin näkemään kulkueen!

Pääsiäinen on Espanjassa iso juhla, joka paikassa on samantapasia juhlia, uskonnollisimmilla alueilla (esim. Sevilla Etelä-Espanjassa) ihmiset ruoskivat itteään kulkueen ajan. Kaupat täyttyy pääsiäisenä suklaamunista, itekki ostin 15 cm korkian jota sitte mutustelin kulkuetta kattoessa :) Virallisia lomapäiviä täällä on kiirastorstai, pitkäperjantai ja toinen pääsiäispäivä, mutta koululaisilla on lomaa koko ens viikkokin.

Ite kulkueesta tiesin etukätteen sen verran, että liikkeelle lähetään iltakaheksan aikaan ja katuja kierrellään muutaman tunnin ajan. Alueen jokainen kirkko järjestää oman seurueensa kulkueeseen, täällä ryhmiä oli seitsemän; ihmiset seuraa näitä kulkueita katujen varsilta. Kulkueissa kannetaan ristejä sekä erilaisia uskonnollisia asetelmia (mm. luonnollisen kokonen Jeesus arkussa), ja ihmiset on pukeutuneina huppuihin ja kaapuihin. Kulkueissa on sekä miehiä ja naisia että lapsia ja aikuisia, pienimmät metrin mittasia vaahtosammuttimia ja isoimmat kaksmetrisiä köriläitä.

Kävellessä kohti tapahtumapaikkaa tuli hirviän juhlallinen olo, kadut oli suljettu autoilta, katuvalot sammutettu ja rummut paukahteli. Alotus oli kahdeksalta, ja aikataulussa melkeen pysyttiin: ensimmäinen kulkue oli liikkeellä kymmentä vaille yhdeksän. Tunnelma oli vakava ja surumielinen, jopa vähän pelottavakin. Ensimmäisessä ryhmässä olevat sotilaat oikiasti käveli päälle: yhen kilpi tarttu mun laukkuun. Pakoonkaan ei päässy, ku seisoin ihmisseinän reunalla! Mieleen tuli myös väistämättä mieleen Ku Klux Klan -tyypit korkeista hupuista.
Toisaalta tunnelmaa keventi, ku joku raapi nenää hupun alla tai jakeli karkkia kulkuetta seuraaville lapsille. Yhessä välissä olin ottamassa kuvaa kahen jonon keskellä olevasta lavasta, ni yks miehistä jopa pysähty että sain kuvattua!

Joka kirkolla on omat värinsä, eilen niitä näky kuutta eriä.

Kokeilin myös kuvata videota. Laatu ei oo paras, mutta tunnelma ainaki välittyy!

Con amor, Heidi

Barcelona

Soon moro! Pahottelut, että uutta päivitystä tullee näin myöhään. Tämä viikko on tuntunu menevän ohi valonnoppeudella, paitsi kunnes sairastuin mahatautiin torstai-iltana. Sen jäläkeen on tullu vaan makkoiltua sängyn pohjalla. Kuumetta on vieläkin, joten jos teksti tuntuu välillä vähän oudolta tai kuvat tavallistaki huonommin muokatuilta, ei takerruta niihin :D

Eli viime viikon keskiviikkona matkustin Barcelonaan. Matkaseurana oli perheen äiti, vanhin poika ja pojan luokka, ja tarkotuksena oli tutustua eri yliopistoihin. Sain enemmän vappauksia ku muut, koska en todennäkösesti oo tulossa tänne yliopistoon, ja ehinkin kierrellä monta nähtävyyttä. Kuva kertoo tuhat sannaa, niinhän? (Kuvat saa isommaksi klikkaamalla niitä.)

Ensinnäkin, tässä meidän hostelli. Se oli ihan kaupungin keskustassa, ja silti hinta 22e/yö.

Yks asia, joka mua aina ulkomailla kiehtoo, on kirkot. Ne on ihan uskomattomia. Ylärivillä on Barcelonan katedraali, joka oli ihan meiän hostellin vieressä. Paikka oli ihan järettömän suuri ja taitavasti tehty, seinät oli täynnä toinen toistaan hienompia patsaita ja alttareita. Sisäpihalla oli ankkoja, jotka kuulemma edustaa Jeesuksen elinvuosia (what?). Alarivillä on Tibidabon huipulla (siitä juttua myöhemmin) sijaitseva kirkko. Seki oli älyttömän koristeellinen, ja tuntu, ettei voi muuta tehä ku toljottaa suu ja silimät auki.

Ennen matkalle lähtöä äiti vannotti usiaan kertaan, että "käy sitte kattomassa Gaudin rakennuksia!" Ja olihan ne mielettömiä. Ylävasemmalta lähtien La Sagrada Familia, Casa Batlló, Casa Milá ja Park Güell. Ei vaan ymmärrys riitä, miten yks ihminen voi saaha tommosta aikaan.

Muita hienoja paikkoja: Arc de Triomf, Montjuïc (kukkula, joka rakennettiin melkeen kokonaan uusiksi v. 1992 olympialaisia varten, huipulla mm. stadion ja televiestintätorni), Katalonian taidemuseo sekä suihkulähde Ciutadellan puistossa. Kaikki tuossa kaupungissa oli niin älyttömän suurta!

Eli siis mun Tibidabon vallotus, joka jäi reissusta parhaiten mieleen. Tibidabo on Barcelonan korkein vuori (512m), mutta mulle vakuuteltiin ettei huipulle pääseminen oo ongelma. Heräsin perjantaiaamuna seittemän aikoihin, otin metron lähelle vuorta ja kamera kourassa lähin kiipiämään. Opasteita Barcelonassa on välillä vaikia löytää, tuntuu että on vaan unohettu laittaa niitä joihinkin pisteisiin, joten tietysti eksyin hetkeksi. Tallustin kinttupolkuja pitkin, mutta ku suunta oli koko ajan ylöspäin ni mieliki pysy korkialla. Sitte löysinki jo leviämmän tien ja enemmän opasteita, mutta ku tie vaan kaarteli eikä huippu tuntunu tulevan yhtään lähemmäs, aurinko porotti ja jaloissa oli alkavat rakot, alako jo vähän ahistaan. Lopulta sitte pääsin huipulle, ja olihan se kirkko ja näköalat matkan arvoset! Bussia takas Barcelonaan odotellessani lähin tallustaan vuorta alas, ja yhtäkkiä hoksasin ettei pysäkkejä näy missään. Seuraavalla näköalatasanteella kohtasin kuitenki englantia puhuvia, turisteilta vaikuttavia miehiä, ja välttääkseni kävelemisen kysyin, pääsisinkö niitten auton kyytiin :D Tosi mukavia miehiä olivat, sanovat olleensa IT-alan miehiä ympäri maailmaa, joilla oli kokous Barcelonassa. Ne heitti mut lähimmälle bussipysäkille, eivätkä ees huolineet rahhaa korvaukseksi :)

Barcelonassa oli kevät jo kunnolla vauhissa!

Vielä yleistunnelmaa kaduilta. Ahisti, ku piti koko ajan pittää toisella kädellä laukusta kiinni, tai ku yhtäkkiä joku ventovieras tuli juttelemaan. Oli niin vainoharhanen olo koko ajan!

Voisin laittaa reissusta palijon enemmän kuvia (niitä ku tuli otettua se reilu 500), mutta ei se oo sama ku olla paikan päällä. Barcelona ei oo mun ihannepaikka; siellä on liikaa ihmisiä ja liikaa vilskettä. Asiaa ei todellakkaa auttanu vuosisadan pahin koti-ikävä, joka ei oo vieläkkää hävinny. Mutta kaupunkina Barcelona on uskomaton, sitä ei voi kiistää.

Con amor, Heidi

Koti-ikävä

Luulen, että en oo potenu koti-ikävää aiemmin, koska ihmiset ympärillä on ollu niin huippuja. Mun isäntäperhe, työkaverit ja uuet kaverit on niin mahtavia ihmisiä, etten oo ehtiny kaivata kotia. Skypessä perheen kanssa puhuessa oon aina kiireinen, pahalla päällä ja muute vaan änkyrä, unohan kuinka iso voimavara ne oikiasti on.

Nyt sitte iski ensimmäistä kertaa koti-ikävä, heti kerralla pahimmasta päästä ku tulin Caterinan ja Julin luokan kanssa Barcelonaan vierailemmaan. Menorcalla ei oo yliopistoja, joten nuoret lähtee joko Madridiin tai Barcelonaan opiskelemaan. Tultiin keskiviikkoiltana ja lähetään huomenna sunnuntaiaamuna, ja ollaan kierrelty eri kouluja. Perjantaina mulla oli vappaapäivä, ja kuleksin yksin ympäri kaupunkia. Olo on ollu aika surkia, mutta nähtävyyksistä se ei johu. Joka paikka on niin uskomaton, että en oo voinu muuta tehä ku tuijottaa suu auki. Mutta samalla ajattelen koko ajan vaan, kuinka kivvaa täällä ois olla perheen kans. Äiti jäis ihastelemaan kaikkia kasveja, iskä ois niin turistin näkönen ku olla voi, siskon ja sen tyttökaverin kanssa voitais nauraa muille ihmisille. Ikävä on ihan hirviä, ja ku päälle vielä lissää sen, että sukulaisen hautajaiset oli perjantaina ja iskän synttärit tännään (onnea vielä iha hirviänä! <3), ni tahtosin vaan olla kotona. Melkeen kaduttaa koko reissu, ja ku vielä ajattelen kuinka palijon rahhaa on palanu, ni harmittaa vielä enemmän. Seki on yks asia mihin tarvin vanhempia, sanomaan mulle että ei kuluttaminen haittaa.

Barcelona on aivan mahtava kaupunki. Mieli ei pysty ymmärtämään, miten ihminen voi luoda semmosia monumentteja ku Sagrada familia tai Arc de Triomf. Olo on vaan ollu aika pikkunen isojen rakennusten keskellä, ja yksinäinen ku itekseen kierrelly nähtävyyksiä. Ei auta ku toivoa, että pääsen tänne uuelleen vähän paremman seurueen kera. Tää reissu on ollu liian hektinen, liikaa ihmisiä, liian vähän aikaa, liian vähän unta.

Kuvia reissusta pistän ens viikolla!

Con amor, Heidi

P.S. Huh, ennää pari viikkoa ennen ku sisko ja sen tyttökaveri tullee Menorcalle.

Paraíso

Nyt se sitte tapahtu, mistä kaikki varotteli ennen matkalle lähtöä. Oon rakastunu. Oon rakastunu niin pahasti, etten tiiä toivunko ikinä. Eikä tää oo pelkkä lomaromanssi, oon menettäny mun sydämen, niin kliseistä ku se onki.

Tää viikko on ollu niin fyysisesti ku henkisestikki raskas. Oon joutunu miettimään ihan liikaa asioita, vaikka oon yrittäny päästä turhasta ajattelusta erroon. Kaiken päälle mulla on ollu jo viikon ihan hirviä flunssa (uskomatonta, että kestän Suomen pakkaset mukisematta ja sitte ku lämpötilat putoaa täällä +2 asteeseen, ni saan nuhan). Sillon ku en oo ollu töissä, oon maannu sängyssä märehtimässä asioita. Eilen sitte heräsin aikasin, ja ku ikkunasta näky pilivetön taivas ni kaappasin kameran mukkaan ja lähin yksin käveleen pitkin kaupunkia. Oli tuulista, mutta sairaan lämmintä. Mieleen muistu taas, millasessa paratiisissa sitä oikiasti assuu. Välillä turtuu, ku joka päivä kävelee samoja harmaita katuja ja aina sattaa vettä, mutta sitte on taas 20 astetta lämmintä ja aurinko paistaa, ja alakaa miettiin "miten mää oon näin onnekas?" Oisin voinu päätyä huonoon paikkaan keskelle epämiellyttäviä ihimisiä, mutta sen sijjaan ajattelen koko ajan etten taho lähtä täältä ikinä.

Sen pitemmittä puhheitta, tässä tämä viikonloppu kuvina.

Maónin satama.

Eilen menin poikien mukana saaren länsilaidalla olevaan kaupunkiin, Ciutadellaan. Caterina, Maria ja Lluis tuli myöhemmin perässä, ja esittelivät mulle kaupunkia enemmän. Se oli kaupunkina kauniimpi ku Maó, ja ku aurinko laski ni kuvistaki tuli iha hyviä.

Tuo jätkä naurattaa vieläki :D Aiemmin pojjaat varotti, että kaikki Ciutadellassa asuvat on outoja. En oikeen uskonu, mutta sitte ku mentiin kahville ni eka ihminen, joka tavattiin, kaivo taskustaan liekehtivät lompakon ja käski ottaa kuvan. Mitäpä siinä ois muuta teheny, ku kiltisti totellu?

Hihi, röllipeikon hökkeli skeittiparkin ulukopuolella.

Tuo satama on nättein, misä oon ikinä käyny.

Just ku aurinko oli melkeen laskenu, mentiin käymään merenrannalla. Taivas ja meri oli yhtä sinisiä, ja oli vaikia sanoa missä toinen loppuu ja toinen alakaa. Rakastuin tuohon paikkaan ensisilimäyksellä.

Tännään käytiin läheisellä hiekkarannalla. Meri oli turkoosi ja vesi ihan kirkasta. Hiekka on nyt märkää, mutta muuttuu vitivalkoseksi kuhan se kesällä kuivuu. (Enkö mää oikiasti vois ilmottaa töihin, etten pääsekkää?)

Käytiin myös yhessä pikkukaupungissa, Fornellsissa. Ku seiso kalliolla ja katto merelle, tuntu että koko maailman reuna on siinä paikassa.

Eli oon menettäny sydämeni Menorcalle. Vaikka jouvun kolmen kuukauen päästä lähtemään, tiiän että tuun takas. Meni siihen kuinka kauan tahansa.

Con amor, Heidi