This is the end

Day 31, Friday: A vivid memory.

Oon aika huono muistamaan. Nyt jo alkaa vähän tuntumaan, etten oo ikinä ollukkaa missää Menorcalla. Oon vaan nähny tosi outoa ja pitkää unta.

En oikeen ossaa selittää, millanen olo. Toisaalta tuntuu, että en oo ollu poissa kotoa, toisaalta tuntuu, että oon ollu matkoilla monta vuotta. Kaikki on niin outoa ja samalla niin tuttua. Mikään täällä ei oo muuttunu, mutta mää oon eri ihminen. Ehkä sitä ei huomaa päällepäin, mutta siltä musta tuntuu. Haikeaa ajatella, että nyt koko matka on ohi.

Niinku sanoin hyvästit Menorcalle, on aika lopettaa myös tämä blogi. Ehkä kirjottelen joskus kuulumisia, ehkä alan pitämään tätä ihan vakituisesti. Kuka tietää. Mutta en aio ennää ressata kirjottamisesta. Kiitos kaikille, jotka on tätä jaksaneet lukea ja ellää mun kanssa yhtä elämäni hienoimmista ajoista.

Kävelen läheiselle aukiolle viemään roskia ennen lentokentälle lähtöä ja Suomeen paluuta. Kello ei oo ees vielä seitsemää, aurinko paistaa matalalta ja ilma on viileä. Taivas on synkkä, ja heti ku pääsen ulos ovesta alkaa vettä ripottelemaan. Paluumatkalla talolle hoksaan taivaalla sateenkaaren. Ehkä se on Menorcan tapa sanoa hyvästit.

Con amor, Heidi

Päivä 30

Day 30, Thursday: React to the term: Letting go.

Aika hyvin sattu tuo blogihaaste. En eilen ehtiny päivitellä, joten korvataan asia tännään.

Irti päästäminen osottautu palijon helpommaksi, ku oisin uskonu. Eilen aamulla herätessä eka ajatus oli, että oisinpa jo kotona. 4 kuukautta on pitkä aika olla pois kotoa, ja vaikka rakastuinki Menorcaan, Suomi on aina Suomi.

Lennot meni eilen näin: 08:50 Menorca-Barcelona, yhtiönä Iberia/Vueling. Barcelonassa piti tehä check-in ja turvatarkastus uudestaan sekä vaihtaa terminaalia, mutta hyvin sielläki selvisin. Seuraava lento oli klo 12:10 Barcelona-Helsinki ja 20:45 Helsinki-Oulu, molemmat Norwegianilla joten matkalaukut meni suoraan. Kaikki lennot oli aikataulussa, jopa hieman edellä sitä, eikä mittään ongelmia ollu. Perillä olin puoli kymmenen jälkeen illalla, jonka jälkeen vielä tunnin ajomatka kottiin. Hirveintä matkoissa oli vaan istua paikallaan ja oottaa, ku ois jo tahtonu olla kotona!

Toni vei mut aamulla lentokentälle. Ajettiin vielä kerran sataman kautta, ja yritin saaha kerrottua kuinka hyvä ystävä se mulle on. Itketti kuitenki koko ajan, joten päätettiin että eiköhän me olla jo kaikki sanottu. Eikä nämä oo hyvästit, vaan enemmänki 'nähdään pian'.

Jotenki ihmetyttää omat tunteet. En itkeny viimesenä työpäivänä, mutta itkin ku kerroin Skypen välityksellä kotia, kuinka mulla oli jääny yks laturin vaihto kesken. En märissy ku hyvästelin Tonin, mutta märisin ku jonottaessa Helsingin konetta ihmiset ympärillä puhu vaan suomia. En märissy ku näin siskon ja sen tyttökaverin lentokentällä, mutta kotona märisin ku näin oman huoneen.

Se hyvä puoli irti päästämisessä on, että vaikka se voi sattua, ni sen jälkeen pystyy taas haalimaan lisää asioita. Kädet on taas tyhjät, ja on vapaa päättämään, mihin niillä tarttuu.

Con amor, Heidi

Päivä 29

Day 29, Wednesday: Five songs or pieces of music that speak to you or bring back memories. 

Näistä biiseistä mää tuun muistamaan Menorcan.

Daft Punk ft. Pharrell - Get Lucky. Ekan kerran kuulin tämän, ku ajoin autoa. Oltiin tulossa äitin ja iskän kans yheltä majakalta, jossa katottiin auringonlasku. Alko jo hämärtään ja ajeltiin pikkuteitä pitkin keskellä peltoa.

Azealia Banks ft. Lazy Jay - 212. Tätä on tullu kavereitten kans kuunneltua.

Loput on sitte rokkikappaleita. Töissä ku kuuluu Rock FM, joka soittaa klassikkobiisejä! Oon oppinu tykkäämään niistä :)

Lou Reed - Walk on the Wild Side. Hey babe.

R.E.M. - Everybody Hurts. Varmaan yks Tonin lempibiiseistä, se laulaa aina tämän mukana.

Ja lopuksi tämän päivän tunnusbiisi. Europe - The Final Countdown.

Seuraavan kerran kirjottelen Suomesta. Nähellään!

Con amor, Heidi

Ylihuomenna

Ylihuomenna oon jo tähän aikaan autossa matkalla lentokentältä kotia.

Ei sitä ossaa kuvitella. Ei se tunnu todelta. Suomi. Koti. Toisaalta muistan tarkalleen, millasta siellä on. Ilta-aurinko paistaa, nurmikko vihertää, sääsket pörrää ympärillä ja koira haukkuu. Toisaalta mietin, miten sopeudun takas. Ihan niinku joku mussa ois muuttunu, enkä mää ennää sovi siihen maisemaan.

Yhtenä päivänä kaverin kans jutellessa älysin, että Menorcalta lähteminen tuntuu paljon pahemmalta ku Suomesta lähtö aikoinaan. Sillon ainakin tiesi, että tullee neljän kuukauden kuluttua takas. Nyt en tiiä, millon pääsen seuraavan kerran tälle saarelle. Ja sitte ku tuun, onko kaikki muuttunu? Oonko vaan tavallinen turisti?

Edelleen on totta se, mitä sanoin heti alussa: Menorca on niinku toinen koti mulle. Lauantai-iltana menin satamaan kuvvaamaan täyskuuta, istuin muurilla ja kattelin merta. Tuntu että sydän särkyy just sillä hetkellä ja siinä paikassa. En ikinä osannu kuvitella, että täältä lähtö ois näin vaikiaa. Että viihtyisin täällä näin hyvin. Että tapaisin näin mahtavia ihmisiä ja kävisin näin upeissa paikoissa. Että hyvästien sanominen lentokentällä ois vaikein asia koko matkassa.

Onhan olemassa Facebook ja Skype, joiden avulla voi pittää yhteyttä. Mutta tiiän jo nyt ettei se tuu onnistuun. Luvataan, että jutellaan, mutta ajan myötä se vaan unohtuu. Ei kaikkia asioita pysty välittämään netin kautta, ja kanssakäynti on kylmempää ku kasvotusten. Pelottaa myös, että nämä ihmissuhteet laimenee. Ettei seuraavan kerran nähessä tullakkaa yhtä hyvin toimeen, ollaan vaan tuttuja jotka näkkee kerran kahdessa vuodessa.

En taho unohtaa. En taho päästää irti.

Con amor, Heidi

Päivä 28

Day 28, Tuesday: Only pictures.

Con amor, Heidi

Päivä 27

Day 27, Monday: A letter to your readers.

Q

Älysittekö? He he.

Con amor, Heidi

Päivä 26

Day 26, Sunday: Something you read online. Leave a link and discuss, if you'd like.

Mun on hirviän vaikiaa saaha uusia kavereita, suurimman osan ystävistä oon tuntenu ekaluokalta asti. Isoin este suhteitten luomiselle on se, että oon ujo. Mutta sen alkunolouden jälkeen tullee muitakin ongelmia. Pitäs nähdä vaivaa oppia tuntemaan ihminen, löytää ne yhteiset mielenkiinnon kohteet ja luottaa siihen ihmiseen. Rentoutua. Kuka jaksaa!

Tahtoisin löytää samanlaisia ihmisiä ku ite oon. Mutta mistä löytyy autotyttöjä jotka kuuntelee Justin Bieberiä? Varmaan samasta paikasta, jossa itekki viihdyn: kotoa.

Ei oo heleppoa saaha uusia kavereita, jos ei tykkää käydä ulkomaailmassa. Eikä kyse oo siitä etten tykkäis ihmisistä. Aina. En vaan tykkää juhlimisesta, ja juhlissahan niitä uusia ihmisiä tapaa. Mietin eilen illalla, miksen tykkää oman ikäsistä ihmisistä. Viihyn paremmin aikuisten kanssa, joilla on perhe ja farmariauto. En mää jaksa keskustella siitä, kuinka viime viikonloppuna oltiin niiiiiin kännissä. Enkä mää nyt yritä väittää, että oisin mahottoman kypsä tai aikuismainen. Mutta en vaan kestä ainaista biletystä.

Oon ollu täällä neljä kuukautta. En tuu luultavasti pitämään yhteyttä keneenkään täällä tapaamistani "kavereista". Jotenki ei oo vaan synkannu. Näin eilen niitä viimestä kertaa, eikä kukkaan puhunu mulle ku muutaman sanan koko illan aikana. Ei kai se voi vaan mun vika olla? Toki ossaan olla ärsyttävä ja hiljanen, ja vaikutan varmaan änkyrältä. Mutta on sillä ilmapiirilläki vaikutusta. Jos muut ihmiset on luotaantyöntäviä, miksi mun pittää olla se joka näkkee vaivaa?

Con amor, Heidi