Huh. No jos alotettaan niistä helpoimmista. Näitä mää pelekään:
Hämähäkit. En oo ikinä tykänny ötököistä. Pelon kohteisiin lukkeutuu myös perhoset, sudenkorennot, leppäkertut, paarmat, heinäsirkat ja kaikki hyönteiset, joilla on liian monta jalkaa tai ossaa lentää. Hyi.
Korkeat paikat. Ei aina, rakastan lentokonneita ja näköalatorneja ja semmosia. Mutta sitte ku pittää omin jalloin kiivetä tuolille seisomaan ni a-pu-a.
Kaikki suuret vesialueet, joilla on jottai elämää (meri, joki, järvi, lampi...). Ehkä se on tullu siitä, ku joskus pentuna uin yhessä mettälammessa. Oltiin siellä mökillä, ja sitte luettiin mökkikirjasta kuinka joku järettömän iso hauki oli päässy karkuun virvelistä. Pelkäsin aina, että se tullee ja purree mua jalasta. Tai ehkä pelko on tullu siitä, ku joskus ala-asteella tulin kotia ja äiti katto Tappajahaita. En oo ees pystyny vilikasemaan sitä elokuvaa sen jälkeen. En tykkää kaloista.
HYI.
Jaaa sitte vähän henkisempiä juttuja:
Tulevaisuus. Ku olin yläasteella, mulla oli tarkka suunnitelma miten etenen: ekka amikseen (+kolmoistutkinto) autopuolelle ja sitte yliopistoon ulkomaille opiskelemaan autosuunnittelijaksi. Tienaisin hirviänä rahhaa ja olisin onnellinen. Nyt en ennää tiiä mitä tahon, ja se jännittää. Mutta ei ommaa elämää saa pelätä, pittää vaan edetä päätös kerrallaan.
Kaikkein eniten ehkä pelkään sitä, etten oo onnellinen. Onnellisuus on mun ainoa tavote elämässä, ihan sama miten sen saavutan. Sen alle sisältyy niin paljon asioita. Perhe, sukulaiset, ystävät, työ, vappaa-aika... Pelkään, että yhtäkkiä hoksaan olevani vanha ja tyytymätön elämääni.
Lopuksi vielä myönteisiä asioita, ettei homma mee liian vakavaksi. Mulla EI oo somnifobiaa (= nukkumisen pelko), cibofobiaa (=ruuan pelko) eikä onneksi ephebifobiaa (=teini-ikäisten pelko). Muute vois elämä olla aika haastavaa.
Con amor, Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti