Paraíso

Nyt se sitte tapahtu, mistä kaikki varotteli ennen matkalle lähtöä. Oon rakastunu. Oon rakastunu niin pahasti, etten tiiä toivunko ikinä. Eikä tää oo pelkkä lomaromanssi, oon menettäny mun sydämen, niin kliseistä ku se onki.

Tää viikko on ollu niin fyysisesti ku henkisestikki raskas. Oon joutunu miettimään ihan liikaa asioita, vaikka oon yrittäny päästä turhasta ajattelusta erroon. Kaiken päälle mulla on ollu jo viikon ihan hirviä flunssa (uskomatonta, että kestän Suomen pakkaset mukisematta ja sitte ku lämpötilat putoaa täällä +2 asteeseen, ni saan nuhan). Sillon ku en oo ollu töissä, oon maannu sängyssä märehtimässä asioita. Eilen sitte heräsin aikasin, ja ku ikkunasta näky pilivetön taivas ni kaappasin kameran mukkaan ja lähin yksin käveleen pitkin kaupunkia. Oli tuulista, mutta sairaan lämmintä. Mieleen muistu taas, millasessa paratiisissa sitä oikiasti assuu. Välillä turtuu, ku joka päivä kävelee samoja harmaita katuja ja aina sattaa vettä, mutta sitte on taas 20 astetta lämmintä ja aurinko paistaa, ja alakaa miettiin "miten mää oon näin onnekas?" Oisin voinu päätyä huonoon paikkaan keskelle epämiellyttäviä ihimisiä, mutta sen sijjaan ajattelen koko ajan etten taho lähtä täältä ikinä.

Sen pitemmittä puhheitta, tässä tämä viikonloppu kuvina.

Maónin satama.

Eilen menin poikien mukana saaren länsilaidalla olevaan kaupunkiin, Ciutadellaan. Caterina, Maria ja Lluis tuli myöhemmin perässä, ja esittelivät mulle kaupunkia enemmän. Se oli kaupunkina kauniimpi ku Maó, ja ku aurinko laski ni kuvistaki tuli iha hyviä.

Tuo jätkä naurattaa vieläki :D Aiemmin pojjaat varotti, että kaikki Ciutadellassa asuvat on outoja. En oikeen uskonu, mutta sitte ku mentiin kahville ni eka ihminen, joka tavattiin, kaivo taskustaan liekehtivät lompakon ja käski ottaa kuvan. Mitäpä siinä ois muuta teheny, ku kiltisti totellu?

Hihi, röllipeikon hökkeli skeittiparkin ulukopuolella.

Tuo satama on nättein, misä oon ikinä käyny.

Just ku aurinko oli melkeen laskenu, mentiin käymään merenrannalla. Taivas ja meri oli yhtä sinisiä, ja oli vaikia sanoa missä toinen loppuu ja toinen alakaa. Rakastuin tuohon paikkaan ensisilimäyksellä.

Tännään käytiin läheisellä hiekkarannalla. Meri oli turkoosi ja vesi ihan kirkasta. Hiekka on nyt märkää, mutta muuttuu vitivalkoseksi kuhan se kesällä kuivuu. (Enkö mää oikiasti vois ilmottaa töihin, etten pääsekkää?)

Käytiin myös yhessä pikkukaupungissa, Fornellsissa. Ku seiso kalliolla ja katto merelle, tuntu että koko maailman reuna on siinä paikassa.

Eli oon menettäny sydämeni Menorcalle. Vaikka jouvun kolmen kuukauen päästä lähtemään, tiiän että tuun takas. Meni siihen kuinka kauan tahansa.

Con amor, Heidi