Nyt selvisi asumisjärjestelyt! Ainakin näin alussa meen asumaan isäntäperheeseen. Perheeseen kuuluu äiti ja neljä lasta, 19-, 14-, 12- ja 9-vuotiaat. Perhe assuu Maón keskustassa, varttitunnin kävelymatkan päässä siitä korjaamosta, johon meen töihin. Kuvien ja sähköpostin perusteella perhe vaikuttaa tosi mukavalta, ootan aika innolla sinne pääsyä :) Oon myös jutellu perheen kahen tytön kanssa facebookissa, ne vaikutti mahtavilta! Olin ehkä oottanu, että ne käyttäytyis niinku suomalaiset samanlaisessa tilanteessa: ois vastahakosia eikä yhtään kiinnostuneita, ujoja... Mutta tässä taas huomaa kuinka erilaiseen kulttuuriin oon oikiasti menossa. Tytöt vaan jutteli hirviänä, kyseli tunnelmia ja millasta Suomessa on. Ja puhuivat tosi hyvvää englantia! Alko jo vähän jännittää, että kuinka palijon takeltelen paikan päällä ku pittää englanniksi hoitaa pienimmätki asiat. Tuli kuitenki semmonen tunne, että oisinpa siellä jo! Tännään tasan kaks viikkoa lähtöön :)
Perhe, samoten ku työpaikka, löyty paikallisen opettajan avustuksella. Opettaja on meidän yksikön kansainvälisyysvastaavan tuttava, ja on tosi hyvin järjestäny asiat siellä päässä, ei voi olla ku kiitollinen. Mulla oli mennä jo usko koko vaihto-operaatioon viime vuonna, ku paikkaa ei löytyny millään. Ilmeisesti ainakin autoalalla harjottelupaikat löytyy melkeen pelkästään joko erilaisten hankkeiden kautta tai paikallisilla tuttavilla. Otin siis ite viime vuonna yhteyttä mm. Mersulle Englantiin ja Volkswagenille Saksaan, mutta ne ei tuottanu tulosta, ja olin jo ihan varma etten pääse ollenkaan lähtemään. Sitte joulukuussa tuli sähköpostia menorcalaiselta opettajalta, ja kuukautta myöhemmin ollaan tässä: homma papereitten allekirjotuksia vaille valmis! En oo vieläkkää oikeen sisäistäny tätä asiaa, että oikiasti pääsen lähtemään. Kai sen ymmärtää vasta sitte, ku lentokone laskeutuu.
Koska pääsen isäntäperheeseen, niin mulla annettiin pari mahdollisuutta. Voisin joko maksaa asumisesta vähäsen, tai ottaa vastavuorosesti kesällä jonkun menorcalaisen opiskelijan Suomeen asumaan. Sovittiin, että päätetään asiasta tarkemmin vasta sitten ku oon paikan päällä, mutta näin alustavasti meiän perhe on ainakin lupautunut ottamaan jonkun meille asumaan. Oishan se hauskaa näyttää ommaa kotipaikkakuntaa jollekki espanjalaiselle: täällä ku ei oikiasti oo mittää tekemistä! Toisaalta niille varmaan kaikki ois uutta, aina saunomisesta keskiyön aurinkoon.
Eli näillä mennään nyt. Ennen lentojen ja asumisen varmistumisia tuntu, että helmikuu on heti huomenna. Nyt ku on järjestelyt valmiina ni tuntuu, että lähtöön on ihan liian kauan. En taho ennää jännittää ja miettiä, menneekö kaikki hyvin, vaan tahon jo mennä!
Con amor, Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti